Morjesta taas.

Kolme kuukautta Saksassa, ensimmäinen runkosarjakierros pulkassa, fiilikset mitä mahtavimmat!
Näin alkuun sanottakoon, että en kyllä kadu hetkeäkään tätä maailmankatsomuksen avarruspäätöstä. Suomessa ammattikoulua vielä yksi vuosi jäljellä ja intin aamut vasta tulevaisuuden nautinto. Tämä siis tarkoittaa, että paluu Suomen pelikentille tämän kauden jälkeen on välttämätöntä (tai kuka tietää?).

Kuten ulkomailta tavataan postikorteissa sanoa, “tällähetkellä sää on siinä -5 celciusasteen hujakoilla, hiukan lunta saatiin viime viikonloppuna. Mukavaa on ollut.” Wernigerodessa avattiin parisen viikkoa sitten jokavuotinen joulutori, jossa on mukava käydä iltojen iloksi nappaamassa pari mukillista glühwineä, jonka Suomessa tunnemme paremmin glöginä. Wernigerode itsessään on noin Kotkan kokoinen,keskiaikaiseen kylään viittaava kaupunki, jonka keskustasta löytyy lukuisia kauppoja ja pikkupuoteja. Kaupunkia ympäröi postikorttimaiset kukkulat ja komeuttaan täällä loistaa myös Wernigeroden täydellisesti remontoitu linna. Mikään rantalomakohdehan tämä ei ole, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Suosittelen lämpimästi!

Runkosarjan ensimmäisen kierroksen jälkeen ollaan sijalla neljä, vahvasti play-off paikassa kiinni, mikä ei sarjanousijalta ole ollenkaan huono suoritus. Kausi on lähtenyt selvästi paremmin käyntiin kuin uskoimmekaan. Joukkueessa tällä hetkellä suosiosta ja sijoituksesta taistelee 19 kenttäpelaajaa ja 3 maalivahtia. Pelaajien henkilökohtainen taito ei aivan yllä salibandyliigan tasoon, mutta kurinalaisella viisikkopelillä paikkaamme nämä puutteet. Ottelumme ovat olleet tasaisia vääntöjä, niin kotona, kuin vieraissa. Yllättäen vieraissa ehkä parempia. Olemisen mukavuutta tässä joukkueessa lisää myös se, että Keni ja Jani aikanaan antoivat niin hyvän kuvan Suomesta, että joukkueemme kapteeni Raiko Krüger on suuri suomifani. Jos nyt emme pelillisessä mielessä ole salibandyliigan tasoa, niin otteluissa tapahtumina voimme haastaa jopa hallitsevan suomenmestarin. 200:lle henkilölle rakennettuun halliin sulloutuu joka peliin 450-500 seuran väreihin pukeutunutta fania. On rumpua, kaulaliinaa, päähineitä, huutoja ja kannustusta jotka saavat kerta toisensa jälkeen ihon kananlihalle. Lisäksi kun vielä laitetaan cheerleader-ryhmä taustalle tanssimaan niin tunnelma on suorastaan karnivaalimainen.

Parin kuukauden täällä olemisen jälkeen sain tiedon, että Simon Schütte, toinen ruotsalaisvahvistuksista vetäytyy Red Devilssin leivistä ja palaa takaisin Ruotsiin. Syytä tähän en itse tiedä. Red Devils ei tästä lannistunut, vaan alkoi heti tositoimiin. Mario Vordank otti yhteyttä täällä jo tutustumassa käyneeseen Juha-Pekka Kuittiseen Loviisan Torista. Junnu ottikin kutsun vastaan, pakkasi kamansa ja paineli tänne. Itseni ja joukkueen kannalta loistava asia. Nyt täällä asustellaan kolmen äijän kesken, minä, Junnu ja Adam. Kämpän “siisteydestä” huomaa, että äidit ovat olleet kaukana.
Duunin tynkääkin ollaan saatu, keikkaa sieltä toista täältä. Nyt on ollut vähän säännöllisempää, kun yhdessä leipomossa käydään auttelemassa. Muuten elämä on niin hyvin kun voi vain nuoren miehen elämä olla. Ollaan saatu uusia kavereita, harjotuksiin on aina mukava mennä. Paikallisiin ihmisiin on tullut tutustuttua ja paras paikka tähän tarkoitukseen on tietenkin Blue.

Jouluksi olen tulossa viettämään aikaa perheen kanssa ja vähän haukkaamaan raitista suomalaista ilmaa. Glögin ääressä varmaan faijan kanssa pohditaan ensi kautta, sillä kuten jo mainitsin, Suomessa on vielä velvollisuuksia mitkä pitää suorittaa. Lopuksi toivotan kaikille piparirikasta joulua ja ratkiriemukasta uutta vuotta. Muistakaa suojalasit!

Jesse Johnsson.