Icon

MM-kisat etenevät kohti huipennusta

Alkusarja on kairattu ja raivattu läpi YleX:n Peltsiltä saatujen terveisten mukaan. Neljän alkusarjaottelun tulokset ja tilastot löytyvät kaikista yleisistä salibandymedioista. Tulosten ja tilastojen lisäksi kisat ovat jo tähän asti sisältäneet paljon muutakin.

Hotellihuoneen nurkkaan on muodostunut vaatekeko ja pyykkipussi pullistelee. On nosteltu painoja, uitu jääkylvyissä ja järsitty erilaisia energiapatukoita. Kari Hotakaisen Ihmisen osa on edennyt vasta vajaat sata sivua, kun leffojakin voi katsoa jatkuvasti. Leijonaluolaksi ristityssä ja sisustetussa neukkarissa on juhlittu itsenäistä Suomea, pidetty palavereita, väännetty ratkaisuja pulmatehtäviin ja tykitetty Salkkareita. Lautapelejäkin on mukana, mutta backgammonia täällä ei vaan oikein kukaan pelaa.

Maailmanmestaruusunelman eteen taistellaan leijonan kynnet ojossa perjantaina, kun välierässä kohdataan Ruotsi. Suomi-Ruotsi välierien osalta naisten MM-kisahistoria on herkullinen. Suomi voitti Ruotsin rangaistuslaukauksilla 1999, 2003 Ruotsi nousi useiden maalien takaa-ajo asemasta ohi ja 2005 Suomi voitti tyylikkäästi ja tiputti Ruotsin pelaamaan pronssista.

Kisojen kotijoukkueella, Ruotsilla, on takanaan yleisön tuki, mutta myös valtavat odotukset täytettävinä. Viime aikojen kohtaamisten tilastot eivät leijonajoukkuettamme imartele paitsi viime helmikuisen voiton osalta. Toisaalta MM-kisatilastot ovat ihan toinen asia. Keskimäärin paljon useammin Suomi on voittanut Ruotsin silloin, kun maailmanmestaruudesta on taisteltu, kuin muissa kohtaamisissa. Sisu ja tahto, jotka tällä kisajoukkueellakin ovat, kannattelevat unelmia ja mahdollistavat uskomattomia asioita.

Huomenna on vielä välipäivä peleistä ja silloin treenataan kevyesti. Illalla on tarkoitus viettää yhteistä aikaa mukavasti. MM-kisajoukkue on ainutkertainen. Se kootaan turnaukseen ja kisojen ajan ollaan tiiviisti yhdessä. Samalla joukkueella tuskin enää koskaan turnauksen jälkeen pelataan. Joukkueen ainutkertaisuudesta huolimatta ryhmähenki syntyy yhdessäolosta ja yhteisistä tavoitteista. Ryhmähenki on yksi leijonan taistelukulmahampaista täälläkin, joukkueen mahdollisuus ja voima. Mitä enemmän pelejä halutaan voittaa muillekin kuin itselle, sitä enemmän kentällä pelataan joukkueena ja sitä parempia suoritukset yleensä ovat.

Västerås on ollut harmaa ja tihkusateinen kaupunki tähänastisen kisamatkan ajan. Joukkueen kisamatka alkaa nyt huipentua kun taas suurin osa kisaturisteista on vasta saapumassa kaupunkiin. Aurinkoa turisteille ja kirkkaita hetkiä leijonien loppuviikkoon toivoen,

Paula

Suomen naisten salibandymaajoukkue #10

VN:F [1.9.3_1094]
Rating: 7.1/10 (29 votes cast)
VN:F [1.9.3_1094]
Rating: 0 (from 0 votes)
MM-kisat etenevät kohti huipennusta, 7.1 out of 10 based on 29 ratings

Category: Exel

Tagged:

Leave a Reply

Clickcha - The One-click Captcha